maanantai 25. maaliskuuta 2013

Millainen on elokuva-arvostelu?


Millainen on elokuva-arvostelu?

Arvosteluissa arvostellaan muun muassa lavastusta, näyttelijöiden suoriutumista ja elokuvan toteutusta. Arvostelujen teksti on kirjoitettu kriittisesti ja arvosteltavia asioita tarkastellaan kriittisestä näkökulmasta. Elokuva-arvostelun kirjoittaja tai kirjoittajat kertovat omaa mielipidettään ja käyttävät joskus yleisön kommentteja apuna. Elokuville annetaan arvosteluissa tähtiä, eli arvioidaan elokuva yleensä yhdestä viiteen. Myös puolikkaita tähtiä voidaan antaa.
Arvosteluissa käytetään jonkin verran elokuvasanastoa ja yleensä selvitetään mitä mikäkin tarkoittaa, ettei tule epäselvyyksiä. Elokuvan juonesta voidaan arvosteluissa kirjoittaa vähän ja loppuratkaisua ei tietenkään paljasteta. Päähenkilöistä kerrotaan joitain perustietoja, kuten luonne ja perhe. Arvosteluita kirjoitetaan paljon lehtiin ja nettiin. Yleensä arvostelun kirjoittaa virallinen elokuva-kriitikko.

Luin elokuva-arvosteluja MTV3:n sivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti